Yes, This Song Is About You

                                                                   Minua helpotti sanomattoman paljon se seikka, että Juliaana osaa puhua paljon ja pitkään. En ollut istunut Onnibussissa sitten Tommin luo matkailtuani, joten tarvitsin häiriötekijän häneen liittyvien ajatusten tielle. Vaikka kunnon karjalainen puheenviritys heitti kummitukset mäkeen, reissu ei silti ollut vailla tunnelatausta: pieni sisareni häviäisi maisemasta vain alle vuoden kuluttua. Minä aioin ottaa ilon irti hänen seurastaan, ja tämä matka tarjoili tilaisuuden kaivella ystävyytemme hauskimpia puolia.    “Minusta on vaan niin valtavan kaunista, että Pyhällä Franciscuksella ja Pyhällä Dominicuksella oli syvä ystävyys!” Juliaana näytti minulle jokaisen löytämänsä maalauksen Pyhästä Dominicuksesta. Yhdessä kuvassa pyhä Maria, pyhä Magdalan M...

     ”Tuliko linkki?” Kolmannentoista kerran tarkastelu ja roskapostien kuopsinta.    ”Oliko sulla oikea osoite? Ranskaa taitaville siinä on hämäävä O-kirjain siinä välissä”    ”No soitetaan” Kamerayhteys ei ehkä sillä kertaa toiminut, mutta Kelan hyväksymä terapeuttini saa korvat tärykalvoihin asti täyteen aiheesta ”kokemusasiantuntija”.    ”Millä ihmeen henkseleillä joku tulee VERTASTUKIRYHMÄÄN luennoimaan? Miksi hän on enemmän asiantuntija kuin kukaan muukaan siellä, ja miksei hänen diagnoosin saanut omaisensa ollut se joka siellä istuu? PUOLITOISTA TUNTIA tauotonta tilitystä siitä, miten hirveää on olla tällaisen diagnoosin saaneen ihmisen omainen, ja kun lapsetkin pelkää että se periytyy, ja kaikki menee seinille ja sitten maalataan seinät!” Terapeuttini oli kanssani samaa mieltä. Tosin myös edelleen sitä mieltä, että koko vertaistukiryhmä oli huono idea, ja minun pitäisi keskittyä vain meidän väliseemme työskentelyyn. Minä en (...

                                                Spes Non Confudit – ”toivo ei petä”. Tämä oli Paavi Franciscuksen otsake meneillään olevalle jubilee-vuodelle, jonka teemana on toivon pyhiinvaellus. Sanasalaattia, joka ei minullekaan olisi tarkoittanut yhtään mitään vielä muutama vuosi sitten. Tässä hatara yritykseni avata asiaa kohta kerrallaan, siten kuin sen nyt ymmärrän, sen valon läpi suodatettuna jossa tässä hetkessä asioita katson.     Keväällä, atomeiksi hajoamiseni vuosipäivänä, huomasin sen seikan että ihminen menee eteenpäin vaikka valitsisi jäädä ihan paikalleen. Vaikka itse ei kokisi liikkuvansa minnekään, jokin liikkuu. Vertaus voi olla korni tai liian ilmeinen, mutta se ei ole valheellinen, joten käytän sitä kuvaamaan tilannetta: Jos joku ikävä ihminen ottaa kätöseensä vasaran ja pirstaloi sillä kaikki sormesi, ja molemmat sääriluut kaupa...

     Minä en luovu asioista helposti. Kun jokin esine tai asia tulee elämääni, sille luodaan sisäisessä maailmassa oma avatar, ja se jää sinne vaikka ulkoisessa maailmassa asia poistuisikin. Avatareissa on eri vaikeusasteita, mitä niiden poistamiseen tulee. Joidenkin kohdalla voi vain klikata oikeanpuoleista namiskaa ja valita toimintoluettelosta roskakorin. Tällaisia ovat kaikki juoksevat asiat, tylsät ihmisenä olemiseen kuuluvat jutut, jotka täytyy säilyttää mielessä siihen asti kunnes ne on suoritettu. Joissain tapauksissa asian voi syödä pois. Päässä piippaa kaappiin jemmatun vierasvarajämän kuvake, joten voi vain kävellä keittiöön, syödä noin kolmetoista Jaffa-keksiä, ja puff – piippaus vaikenee.     Häntäpäässä luopumisen vaikeusasteikolla on vahingossa hajotetut astiat. Ihmisenä, joka kiintyy kuppeihin ja lautasiin ikään kuin ne olisivat kaapissa hengaavia kavereita [syötä gay-vitsi tähän], on pikkuruinen tragedia kun joku heistä lipeää lapasesta. Men...

  Kun on tullut aika siirtymiselle. Kirjoitusten määrä suhteessa laatuun tulee muuttumaan siinä mielessä, että ajatuksen selkeytyessä ja itseni tullessa näkyviin, kykenen ilmaisemaan itseäni enenevissä määrin siten kuin olen itseni mieltänyt aikana ennen totaalista hermoromahdusta. Siksi tulen postaamaan juuri silloin kun jotain on mielen päällä, mutta ehkä vain juuri silloin. Toivon myös että voin kertoa tarinani selkeimmin lausein, yhä kuitenkin vähäisesti selitellen. Ehkä jopa kokonaisena?    Olettaa sopii myös, että aiheet tulevat muuttumaan ja ennen kaikkea laajenemaan sisällöltään. En vain yksinkertaisesti ole enää sitä kaikkea kamalaa jonka olen tähän blogiin purkanut tekstin muodossa, sellaisena kuin olen sen sillä hetkellä nähnyt ja kokenut.  Minä olen lähes taianomaisesti nytkähtänyt eteenpäin. Kenties sen on saanut aikaan nähdyksi tuleminen, mutta kaikkein varmimmin tie eteenpäin on ollut sitkeä rukoilu. Jälkimmäisestä ei ole epäilystäkään, sillä se on ...

     ’Tärkeimmät ominaisuudet parisuhteen toisessa osapuolessa ovat empaattisuus, hyväntahtoisuus ja vastuullisuus.’ Kääntelin tablettia maisemanäkymästä pystysuuntaan. Suunnasta huolimatta artikkeli väitti yhä samaa. Mitä ihmettä? Jatkoin lukemista. ’…etenkin parisuhteen kestämisen kannalta jaettu vastuu oli mainittu yhtenä suurimmista tekij…’ tabletti sai ravistelua kuin hiekkalelu. Ei, kyllä tää artikkeli on rikki. Pitäisikö tässä soittaa kavereille, exille, ja ehkä myös naistenlehden toimitukseen? Niinkö kauan lopulta pyörittelin sitä psykoa päässäni, että olen totaalisesti menettänyt tajun siitä mitä hyvä ja terve kanssakäyminen on? Minä päätin soittaa. Ensimmäinen numero listassa oli onneksi Pirjan.    ”Hei, kuule, onko niin että on huono merkki, jos miehellä on tunnekylmyyttä ja iso läjä entisiä? No sitä vähän pelkäsinkin. Ei mulla tässä muuten mitään, ajattelin hakea kasveille jotain kukintojen edistämiseksi nyt kun kevät on edennyt. Mun ruukkuruusu ...

      Kaupan hyllyillä oli todella vähän valikoimaa lintujen ruokintaan. Löysin kuitenkin talipallosia, jotka sisälsivät siemeniä ja kaikenmoista, joten valitsin ne, vailla tietoa siitä miten ja mihin ne asentaisin. Neukku-henkinen betonikuutio tarjosi parvekkeita vain joillekin, ja minuun se arpa ei ollut osunut, joten pitäisi keksiä ikkunalaudalle jokin erityinen viritelmä. On hieman kyllästyttävää kun talitintit koputtelevat 60-luvulla asennettuja peltisiä ikkunalautoja ilman tarkoitusta, nyt niillä olisi edes jotain syötävää. Ne aloittivat melskeen kymmenisen vuotta sitten, aina etsien jotakin ja minusta tuntui etten tarjoillut heille mitään mieleistä. Useamman kerran kun päästin kesätuulen ikkunoista sisään, tintit tulivat sen mukana. Yksi rohkea istui pitkän tovin pappa-Tunturin käsikahvalla katselemassa minua ja koiraa, joka ei edes tiennyt miten reagoida näin röyhkeään tunkeiluun. Remu-härvellin seisoi kääntelemässä mustia hapsuisia korviaan kuin kysyäkseen l...

    Tässä kohtaa annan tälle blogille epätyypillisesti sisältövaroituksen. Jo valmiiksi oletan että blogin kuvauksen ja muiden tekstien perusteella tätä lukevat vain aikuiset, joten olen tavallisesti jättänyt erilliset varoitukset sikseen. Tämänkertainen kirjoitus koskee kumminkin aihetta joka voi olla kenelle tahansa hankala minä tahansa ajankohtana. Kirjoitan siitä millaista elämä voi pahimmillaan olla kun kärsii mielenterveysongelmista jotka voivat johtaa haudan pohjalle oman käden kautta. Jos nämä aiheet ovat sinulle syystä tai toisesta vaikeita, kehotan jättämään tämänkertaisen postauksen lukematta. Ensi kerralla palaan hieman… jollen kevyempään, niin vähemmän kamalaan aiheeseen.    Nyt pohjustus: Kirjoitin tämän erittäin vakavassa paikassa, ja kuvaamani aikeet olivat täyttä totta. Nyt olen vielä elämänsyrjässä kiinni, ja toivon että kukaan mahdollinen läheinen tai tuntematon ei ala minkäänlaisiin toimenpiteisiin sen perusteella että julkaisen tämän tekstin....