Mitä vielä?

 

Kun on tullut aika siirtymiselle.

Kirjoitusten määrä suhteessa laatuun tulee muuttumaan siinä mielessä, että ajatuksen selkeytyessä ja itseni tullessa näkyviin, kykenen ilmaisemaan itseäni enenevissä määrin siten kuin olen itseni mieltänyt aikana ennen totaalista hermoromahdusta. Siksi tulen postaamaan juuri silloin kun jotain on mielen päällä, mutta ehkä vain juuri silloin. Toivon myös että voin kertoa tarinani selkeimmin lausein, yhä kuitenkin vähäisesti selitellen. Ehkä jopa kokonaisena?

   Olettaa sopii myös, että aiheet tulevat muuttumaan ja ennen kaikkea laajenemaan sisällöltään. En vain yksinkertaisesti ole enää sitä kaikkea kamalaa jonka olen tähän blogiin purkanut tekstin muodossa, sellaisena kuin olen sen sillä hetkellä nähnyt ja kokenut. 

Minä olen lähes taianomaisesti nytkähtänyt eteenpäin. Kenties sen on saanut aikaan nähdyksi tuleminen, mutta kaikkein varmimmin tie eteenpäin on ollut sitkeä rukoilu. Jälkimmäisestä ei ole epäilystäkään, sillä se on saanut aikaan edellisen.

Todennäköisesti tämä blogi tulee käsittelemään aiheita jotka kiinnostavat minua yleisesti tai vain juuri sillä hetkellä kun päätän kirjoittaa. Otan kantaa terveyenhuoltoon tässä tilassa kuin olen sen sisäpuolelta kokenut, käsittelen ihmissuhteita, psykologiaa, uskontoa, musiikkia, yhteiskunnan vaikeroivaa sielunelämää, tai vain oman laiskahkon koirani sielunelämää. Avaan edelleen sitä kaikkea mikä tähän pisteeseen minut johti. Kuka tietää miten se tapahtuu – minulla itsellänikin on vain pelkkä aavistus siitä.

Tähän mennessä setti on ollut sakeaa. Sakeuden määrä ei tule laantumaan, mutta todennäköisesti sen tyyli tulee olemaan aina juuri sitä minkä milloisellakin hetkellä koen rehelliseksi. Tämä on ollut blogin tarkoitus alusta asti: tila ilmaista itseäni sen hetkisen ymmärrykseni mukaan. Ymmärrykseni on tosin ollut erittäin rajoittunut tähän mennessä, enkä tiedä tulevaisuuden tuulista siinä asiassa. Sen tiedän että voin vain hieman paremmin. Itsemmin. Itseni näköisesti, aiemman sekä uuden. Ajalta ennen hermojen katkeamista ja nykyisessä sovittelussani tilanteen kanssa.

Antakaa anteeksi se että kertojan ääni vaihtelee laadultaan, se ainakin tulee olemaan tosiasia. Välillä näyn vahvemmin, välillä puuroaivoin suodatettuna. Mutta kumminkin alati toiveikkaana siitä, että sanomani näyttäytyy todellisena, ja kykenevänä pyydystämään ne ajatukset ja tunnelmat jotka haluan välittää. Minusta ei aina ole moneksi, mutta välillä saatan yllättää.

 

Juuri tällä hetkellä haluan kiittää Sinua, lukija, joka olet tarponut läpi nämä rikkinäisen mielen tekstit. Siinä ei ole muuta kuin raskas urakka, jonka tietä toivon helpottaneeni edes hieman huumorilla, jolla yleisesti suhtaudun elämään, myös niinä rankkoina hetkinä. Ihan kaikkeen ei voi lukija varmaankaan suhtautua samaistuen, mutta uskon että ne jotka saavat jotain irti kirjoituksistani ovat joko itse repineet ihoaan Helvetin okasiin, tai ovat vain yksinkertaisesti aivan valtavan myötätuntoisia. Teille pokkaus ja kumarrus.

Jotta tämä jaarittelu päättyisi jotenkin ytimekkäästi ja ilman ponnisteluja siitä että sen tulee sopia millään lailla mihinkään, ajattelin sanoa että seuraava teksti tulee käsittelemään uuden paavimme valintaa. Luultavasti yhtä sekavasti ja epäkoherentisti kuin muutkin aiemmat kirjoitukseni, joten lukijan ei tule kantaa huolta siitä että se asia muuttuisi mitenkään. 

Päiväkirjani tulevat myös edelleen olemaan tarinallisessa muodossa, ja ilmaisen asiat siten kuin ne koen. 

Nyt, rakas lukija, haluan kertoa saamastani uudesta energiasta tämän blogin kuvan muodossa. Se on luonnos, ja koska luultavasti pilaan sen maalaamalla sen loppuun, eläköön se ikuisesti tällaisena tässä blogipostauksessa. Minä piirrän taas – se riittäköön!

 

 

Yes, This Song Is About You on päiväkirja. Tapahtumat ovat tosia tai tosipohjaisia, kaikki villit vapaudet kirjoittajana on käytetty. Paikkoja on sotkettu ja nimiä on peukaloitu.