Yes, This Song Is About You

     Kaikkialla lojuu roskapusseja, enkä ole oikein varma haluanko luopua niiden sisällöistä. En pysty hoputtamaan itseäni joten annan niiden olla, samalla kun kaivelen lisää tavaraa jonka pois heittämisestä voin tuskailla ja vääntää. Olin astellut tämän suuren hyllyvaltakunnan eteen varmana siitä että viskaisin kaikki tavarat jätesäkkiin kahdella kädenpyyhkäisyllä, ravistaisin irti kaiken kuin mädät hedelmät puusta. Mutta tässä istun lattialla, voimattomana hylkäämään esineitä, jotka käsissäni muuttuvat muistikuviksi. Minulle on useasti naurettu kun kotiini tullaan ensimmäistä kertaa: ”Onko sulla vielä VHS-kasetteja??” Mutta missä joku näkee päiväyksensä ohittaneen tallennusmetodin, minä näen ystävän. Tässäkin on äidin käsialaa. Pitelen käsissäni kasettia jossa lukee ’PRITTY WOMAN’. Englanti ei ollut hänen vahvuutensa.    Missään ei ole opetettu mitä tehdä sen jälkeen kun epäonnistuu lopettamaan elämänsä. Osaston jälkeen minua roikutettiin kolme ja puoli kuuk...

  Loikoilimme ilmielävän Tommin kanssa hänen suuressa sängyssään, jossa oli yhtä suuri vaahtomuovipatja jolla oli uskomattoman mukavaa nukkua. Selkäongelmaisen miehen tapailussa on odottamattomia hyötypuolia. Minä kun nukun normaalisti yhtä hyvin kuin vasikoinut mafiamies. Hän toi taas esiin lapset ja yhteisen tulevaisuuden. Miten kaikki oikein tapahtuu? Mitä sinä haluat? Halusimme samaa. Samoilla perusteilla. Tällä kertaa olin varma että hän ei vain sanonut sitä mitä arveli minun haluavan kuulla, sillä minä olin pitänyt asioita yhä enenevissä määrin itselläni, ja hän myös puhui ensin. ”Perinteistä.” ”Perinteistä. Se miten se käsitetään, siis äiti, isä, lapset, luja avioliitto. Vaikka sitä ei sillä tavalla ole muodikasta sanoa ääneen.” ”Minua ei kiinnosta tippaakaan.” ”Hahhah! Mutta siis ei mitään uusperhekuvioita.” ”Ei todellakaan.” Sellaisen löytäminen olisi harvinaista herkkua meidän iässämme. Silmäsimme ja mittasimme toisiamme olisiko tästä siihen mitä eniten kaipaa. Minä...

   Tommi otti avioliiton esille jo ensimmäisissä keskusteluissa. Tai ihan ensimmäisenä taisi tulla lapset. ”Olisi hienoa päästä kokemaan vanhemmuus”, hän maalasi tulevaisuuden tauluun. Se taulu oli minulle tyhjä kangas sillä minun suunnitelmani olivat vain hauraita haaveita. Toisen ihmisen siveltimen veto siihen tuntui houkuttelevalta. Elon väristys siinä kohtaa joka oli pitkään piilotellut pelosta toivoa. Ei kai ollut mitään konkreettiseen näyttöön perustuvaa syytä sille etten luottanut hänen vilpittömyyteensä. Eikä ollut mitään todisteita siitäkään että minulle sanottiin vain se mitä halusin kuulla. Silti jokin vaimea mutta kiihkeä kello kilisi jossain kaukana, aivan ajatusten äärilaidoilla. En saanut siihen näköyhteyttä eikä sen viesti ollut selkeä, mutta hälytystila oli todellinen. ”Vilahtiko tuolla joku kansallispuku?” Tommi oli käynyt läpi kasallisen kuvia jotka dumppasin Whatsapp-keskusteluun. En ollut halunnut antaa hänelle Facebook-tilini nimeä jotta hän voisi tyy...

”Siis ihan tosi ruma tikkitakki”, kuului yllättäen vierestäni. Laskin pitelemäni armeijanvihreän takin hihan kädestäni. ”En mä sillä että ostaisin, väri vain veti puoleensa.” ”Niin joo kun sä olet tollainen väsynyt veteraani”, Tommin kummitus veti pitkän henkosen käärimästään sätkästä ja katseli Citymarketin harmaita käytäviä sieraimet halveksunnasta levinneinä. ”En usko että täällä saa tupakoida.” ”Ensinnäkin olen addikti, ja toiseksi olen sinun sekapäisen mielikuvituksesi tuotos.” En tosiaan tiennyt mitä säännöissä sanottaisiin astraalitason tupakansavusta, mutta silti se että Tommin kummitus veteli savuja kiusasi minua. Vilkuilin ympärilleni henkilökunnan tai vartijoiden varalta. ”Ei taida edes Black Fridayn aleriehassa olla sulle miehiä myynnissä. Vaikka alennuskama alkaa varmaan jo kelvata kun et ole missään parhaassa synnyttäjän iässä.” Mieleni teki lyödä niin lujaa kuin lähtisi, mutta se vasta olisi voinut herättää niiden vartijoidenkin mielenkiinnon kun tukka sekaisin k...