Yes, This Song Is About You

     ”…No voi vittu…”, minulta pääsi kun avaimeni ei tuntunut sopivan lukkoon. Pesutupa on uusi tuttavuus siinä mielessä että olen käyttänyt sitä kerran sen 17 vuoden aikana jonka olen talossa asunut. Mielessä kävi että lukkojen uudelleensarjoittamisen jälkeen yleisiin tiloihin on laitettu erillinen lukko jotta sääntö-Suomi pysyisi ruodussa. Niin kävi silloin putki- ja kylpyhuonesaneerauksen aikana: taloyhtiön yhteiset pesutilat laitettiin lukkoon, jotta siellä ei rampata suihkussa. Pääsin ympärysmatkalle Turun lähiöihin jos mielin pesulle. Kiroilin vielä hetken nousevaan volyymiin ja rynkytin lukkoa, kunnes se yht’äkkiä antoikin periksi ja oven takana tyynenä istuva vanharouva kääntyi tuolissaan katsomaan kiroilevaa rynkyttäjää. Hän ilmeisesti vahti pyykkejään pesuohjelman käydessä.    ”HEI VAIN!” Pitelin koiranrohjoa lyhyessä hihnassa kun tutkin pyykkivuorolistoja ovenpielessä. Pregabaliini jarrutti kognitiota joten jouduin pinnistelemään, mutta kaikkein pa...

        En minä sitä niin tarkoittanut. En tiedä itsekään miksi synkkyys tulee sillä tavalla kaikenpeittävästi päälle, kuin haudan kansi, mutta sellaisia päiviä kertakaikkiaan on. Ajatusten holtiton poukkoilu ahdistuksen kuristajakäärmeotteessa, kun rinta ja henkitorvi on niin rusennettu että aivot eivät eivät saa happea – siinä on jokapäiväinen olotila aamun ensimmäisestä nanosekunnista yön viimeiseen painajaiseen. Jos tämä on normaalitila, silloin verraten synkkä päivä on sellainen johon joidenkin ihmisten maallinen vaellus päättyy. Se on lyijynraskas ei-mitään. Sellaisista päivistä selviytyminen ei ole passiivista irrallisuutta, se on kovaa työtä. Useimmiten otan sen kivireen ja annan sen narujen leikata syvälle kämmenien lihaan, kun varpaiden paljaat luut soraa raapien raahaan ja tappelen mokoman helvetinpulkan päivänrinnettä huipulle. Silloin ei saa ajatella, ei ennen kuin on laella ja voi polvet tutisten katsella taakse jäänyttä latua jonka toinen pää on alhaal...